VALMIS

IMG_9739

Vihdoin 18.12. se tapahtui ja minusta tuli valmis sosionomi. Marraskuu eskaloitui täysin tehtävien tekemiseen, ja aikaa ei ihan tosissaan ollut blogille. Mulla oli vielä marraskuun puolivälissä olo että tästä ei tule mitään, enkä ehdi saada kaikkea valmiiksi marraskuun 27. päivään mennessä, jolloin tutkintohakemus piti viimeistään lähettää. Kuitenkin kaikkien vastoinkäymisten jälkeen sain tehtävät tehtyä apinanraivolla ja opparin esitettyä. Viimeiset harjoitteluviikotkin menivät ihan sumussa, kun tein yhtäaikaa töitä, harjoittelutehtäviä, opparia ja viimeisiä koulutehtäviä. Niin siinä kuitenkin kävi, että tutkintohakemus lähetettiin ajallaan ja täydet 210 opintopistettä napsahti rekisteriin. Voin kertoa että pari kyyneltä piti silloin tirauttaa!

Perjantaina 18.12. pistettiin mekot ja puvut päälle ja lähdettiin koululle valmistuvien juhlaan. Juhlaan kuului kahvitarjoilu, valokuvaus sekä itse juhlatilaisuus, jossa kuuntelimme musiikkiesityksiä sekä puheita. Saatiin ruusut ja muutama sai myös stipendin, ja lausuimme luokkana ammatin valan. Itse tutkintotodistus tuli seuraavalla viikolla postissa.

Samana iltana juhlittiin kavereiden kesken meillä, ja rinnassa paisui ylpeys yhä suuremmaksi. Minä oon valmis. Nyt minä oon valmis!

Mainokset

5 kommenttia artikkeliin ”VALMIS

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s